Esittely

 

Olemme Havannalaisille omistautunut perhe Lempäälästä. Perheessämme asustaa viisi kaksijalkaista; vanhemmat Tanja (`69) ja Marko (`68) sekä lapset Ida-Emilia (`90), Aleksi (`92) ja Linda (`96). Lisäksi perheeseemme kuuluvat nelijalkaiset perheenjäsenet havannalaiset Waltzu, Rölli, Fiina, Ransu, Ariel ja Kukka.

 

Asumme isossa omakotitalossa rauhallisella alueella, meillä on iso aidattu piha, jossa koirat voivat vapaana juosta ja temmeltää. Koirat ovat perheessämme mukana kaikissa arjen puuhissa, mutta harrastamme myös näyttelyitä ja agilityä.

 

                                                       Kasvattaminen

 

Nicolen kennelnimen saimme vuoden 1990 alussa. Aiemmin olemme kasvattaneet neljä tiibetinspanielipentuetta sekä yhden phalene-pentueen.

 

Havannalaisten kasvatus on vasta alkutaipaleella. Ensimmäinen pentue syntyi 10/2008. Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä rodunomaisia havannalaisia rakastaviin koteihin perheenjäseniksi ja harrastuskaveriksi.

 

                                

talo

Piha kesällä

tanjaMarkoidaalluLindarölliariel 8vko

KUKKA